MUSIIKILLA JA ILMAN

Sivellin kulkee pitkin kangasta, istun ja maalaan täysin uppoutuneena teoksen olemukseen.

On hiljaista. Havahdun. Hetkinen...Miksi onkin niiin hiljaista?

Voin jopa kuulla siveltimen hennon suihkauksen.

Musiikkihan on minulle tärkeä elementti työskennellessäni: se on inspiraation lähde, innoittaja, maalausten aihe toisinaan ja  oman mielialan sparraaja.

Se vie minut erilaisiin kuvitusmaailmoihin ja tunnetiloihin.

Alan miettiä aikaa taaksepäin. Kauanko olen maalannut ilman taustamusiikkia?

Nizzan ateljeen tunnelma kietoo muistoillaan ajatukseni. Siellä ei tosiaan ollut minkäänlaista soittovehjettä eikä edes radiota.

Opin elämään kaupungin sykkeessä ja jokaiselle päivän hetkelle oli oma äänimaailmansa.

Aamun heräilevät äänet: töihin kiirehtivät askeleet, kahvikoneen hurina läheisestä leipomosta, autojen parkkihalliin ajo, maltilliset autojen tööttäilyt.

Päivän edetessä äänten rytmi kiivastui, lisää askelia kadulla, puheensorinaa, kuormaansa purkavien pakettiautojen parkkeerausta, poliisiauton hälytys ja autoilijoiden hikeentyvää äänimerkin käyttöä. Ja sitten kuin taikaiskusta samana hetkenä iltapäivästä lähes hiljainen puolituntinen. Ihmeellistä! Keskellä kaupunkia. Lähes kaikki ovat lopettelemassa lounasta samaan aikaan.

Äänet loivat kehykset työpäivääni ja nopeasti alitajuisesti totuin äänten päivärytmiin. Ja myös heti poikkeava ääni havahdutti.

Nyt Kosken ateljeessa olen huomaamattani jatkanut samaa musiikitonta ja radiotonta päivää.

Yleensä Kosken ateljeessa minulla on ollut radio taustalla, se on tuntunut turvalliselta, varsinkin kun radioäänet ovat tulleet hyvin tutuiksi.

Heistä tuleekin ikäänkuin perheenjäseniä. Monta vuotta kuuntelin Turun Radiota paikallisuuden ja ah niin ihanan turun murteen takia. Viime aikoina autossa yksin ajaessa kuuntelen pelkästään Radio Aaltoa ja varsinkin hillitöntä aamun Dynastiaa.

Päätän että laitan nyt heti radion päälle. Samassa ateljeen täyttää rosoinen country-henkinen ...they called me a wild rose.... ja aivan välittömästi pään sisällä visualisointi alkaa. Kuvia tulvii mieleeni ruusuista, sävyistä, yksinäinen villiruusu ja sommitelma on jo täydessä vauhdissa kunnes....sammutan radion.

Pääni täynnä ruusuja tajuan miksi on ollutkin parempi ilman musiikkia. Liikaa ideoita on vain liikaa.

Silloin kun olen kärsinyt niistä "minusta ei ole mihinkään"- päivistä ja tunnetiloista, musiikki on ollut nostajani ja lähes kuolleista herättäjäni.

Minulla on pitkä lista synkkyydestä valoon -biisejä ja se lista on todella laidasta laitaan .Mutta yksi parhaista on -uskokaa tai älkää-Popedan 20centtiä! Siinä on jotain sanoinkuvaamattoman järeää, alkuvoimaista ja energisoivaa, kun Pate raspaa ...kun on pohjalla näin suunta ainoa on ylöspäin.....! Ja se toimii!

Kappaleet jotka antavat voimaa ovat erikseen ja ne joista syntyy maalauksiin ideoita, ovat erilaisia.

En ala kaikkia luettelemaan nyt tässä, mutta joidenkin teosten nimissä on jo vihje kappaleeseen tai joskus maalaus vain soi.

Tähän tulevaan timanttiteemaan en ole moneenkaan teokseen aiheita ottanut suoranaisesti musiikista, mutta jollain tavalla sana timantti assosioituu ihmisten mielissä jännällä tavalla. Minulta nimittäin kysyttiin tuleeko näyttelyyn Marilyn-aiheista teosta. Onhan, Diamonds are a Girl best friend, timanttinen klassikko...No paljastin sen verran, että Marilyn-nalle kuuluu näyttelyyn ja timanteilla koristeltuna. Ja kyseinen biisi on toisellakin tapaa mukana, mutta sitä en paljasta vielä!