SÄKENÖI KUIN TIMANTTI

Säkenöi kuin timantti

Sunnuntai ja pakaettiautot lähtivät kohti Helsinkiä ja kryptaa.

Tyhjentynyt ateljee, hiljaisuus, sisälläni outo olo .Rauha .Tyyneys.

Tunne on erikoinen; joka kerta irti päästäminen on oma kokemuksensa.

Oli hiukan pala kurkussa,kun katsoin ikkunasta valkoisten pakettiautojen

poistuessa pihalta.Kyynel vierähti pitkin poskeani ja ajattelin runoa, jossa

kerroin kyyneleen muuttuvan timantiksi.

Viimeksi itkin maalauksen perään, kun minulta tilattu alttaritaulu lähti kohti Säkylän

kirkkoa. Aiheena oli ylösnousemus ja jotenkin lähdön hetki oli niin haikea ja kaunis.

Kuin nyt tänään : tunnen suurta ylpeyttä kaikista teoksistani; pakahdun varovaista onnea.

Tälläkin kertaa olen sydänverelläni maalannut ja luonut ja annan nyt sieluni sekä kovin paljaan minäni arvioitavaksi. Oloni on hyvin helpottunut ,mutta samalla olen aivan järkyttävän jännittynyt.

Näissä teoksissa on paljon sanomaa, tunnetta, kokemuksia ,symboliikkaa ,kertomuksia, kasvamista ja myös terapiaa. Suuri kokonaisuus elämää.

Mieleeni palaavat hetket syyskuulta, olin keskellä myllerrystä ja itkin ,itkin monta päivää .Itkin menneisyyden muistoja ja menetyksiä, itkin kasvamisen kovuutta ,itkin tyttäreni tuskaa ja itkin kaikkea kokemaamme pahaa.

Itkin kankaan valkoiseksi, itkin paletin puhtaaksi ja aloitin työn. Aloitin, niin kuin sadut aloitetaan...olipa kerran...

Niin syntyi sarja elämän timantteja :kertomuksia hiotuksi tulemisesta.

Yksi sivu katkeria muistoja, yksi sivu kipua ja tuskaa. Ja valon saapuessa timantin pinnat säkenöivät maailman kaikissa väreissä. Kuin tähdet taivaalla ja vesipisarat kasteisella nurmikolla. Timantti ,joka sädehtii aivan kuin synkkyyttä ei olisi koskaan ollutkaan.

Ja niin siinä sitten kävi, että minä joka olen maalauksillani halunnut antaa ihmisille energiaa ja voimaa,sain maalaamalla sitä kaikkea nyt itselleni.

Maalatessani auki itseni, kankaat täyttyivät ja valo virtasi sisääni ja timanttinen loisto kankaalle.

Löydätkö sinä maalauksistani oman elämäsi timantin?

Shine bright like a Diamond

NÄYTTELYN "PARAS" TYÖ

Usein näyttelyssä päivystäessäni joku kysyy minulta, mikä on mielestäni näyttelyn paras teos  tai mistä maalauksesta pidän eniten. Tämä on kysymys, johon ei yksinkertaisesti pysty vastaamaan. Tosiasia on, että eri päivinä eri työt puhuttelevat omasta mielentilastani riippuen eri tavalla. Maalaukset peilaavatkin meidän tunnetilojamme. Vuodenajat, päivän ajankohta, aurinkoinen tai pilvinen päivä vaikuttavat myös siihen, kuinka jonkin teoksen koemme. Taiteilijalla on mielessään jokin viesti, jonka hän haluaa välittää näyttelyvieraalle. Viesti tavoittaa katsojan, joka tulkitsee viestin oman elämänhistoriansa tai elämäntilanteensa mukaan. Näin yhdellä maalauksella on usein monta tarinaa, ja kaikki tarinat ovat oikeita.

Yleisesti ottaen voin sanoa pitäväni edustamani taiteilijan koko tuotannosta. Jos näin ei olisi, en voisi seistä sanojeni takana kertoessani taiteilijasta näyttelyvieraille. Valinnan olen tehnyt jo silloin, kun olen sopinut yhteistyöstä taiteilijan kanssa.

Näyttelyn alkaessa on kiehtovaa ahmia maalauksia silmillään ja yrittää päästä niihin sisälle. Tämä vaihe on täynnä oivalluksia, ahaa-elämyksiä ja vuoropuhelua teosten kanssa. Näyttelyvieraat tuovat tähän matkaan oman antoisan lisänsä. On ristiriitaista, että vuoropuhelun ollessa parhaimmillaan, päättyy näyttely ja teokset matkaavat uusiin koteihinsa. Usein on käynyt tosin

niin, että jokin näyttelyn teoksista jatkaa matkaansa minun kanssani kotini seinällä. Kotimme seinällä olevista maalauksista on tullut osa elinympäristöäni ja vaikea niistä olisi luopua.

Näin on käynyt mm.  Veuve clicquot -maalauksen kanssa.

MUSIIKILLA JA ILMAN

Sivellin kulkee pitkin kangasta, istun ja maalaan täysin uppoutuneena teoksen olemukseen.

On hiljaista. Havahdun. Hetkinen...Miksi onkin niiin hiljaista?

Voin jopa kuulla siveltimen hennon suihkauksen.

Musiikkihan on minulle tärkeä elementti työskennellessäni: se on inspiraation lähde, innoittaja, maalausten aihe toisinaan ja  oman mielialan sparraaja.

Se vie minut erilaisiin kuvitusmaailmoihin ja tunnetiloihin.

Alan miettiä aikaa taaksepäin. Kauanko olen maalannut ilman taustamusiikkia?

Nizzan ateljeen tunnelma kietoo muistoillaan ajatukseni. Siellä ei tosiaan ollut minkäänlaista soittovehjettä eikä edes radiota.

Opin elämään kaupungin sykkeessä ja jokaiselle päivän hetkelle oli oma äänimaailmansa.

Aamun heräilevät äänet: töihin kiirehtivät askeleet, kahvikoneen hurina läheisestä leipomosta, autojen parkkihalliin ajo, maltilliset autojen tööttäilyt.

Päivän edetessä äänten rytmi kiivastui, lisää askelia kadulla, puheensorinaa, kuormaansa purkavien pakettiautojen parkkeerausta, poliisiauton hälytys ja autoilijoiden hikeentyvää äänimerkin käyttöä. Ja sitten kuin taikaiskusta samana hetkenä iltapäivästä lähes hiljainen puolituntinen. Ihmeellistä! Keskellä kaupunkia. Lähes kaikki ovat lopettelemassa lounasta samaan aikaan.

Äänet loivat kehykset työpäivääni ja nopeasti alitajuisesti totuin äänten päivärytmiin. Ja myös heti poikkeava ääni havahdutti.

Nyt Kosken ateljeessa olen huomaamattani jatkanut samaa musiikitonta ja radiotonta päivää.

Yleensä Kosken ateljeessa minulla on ollut radio taustalla, se on tuntunut turvalliselta, varsinkin kun radioäänet ovat tulleet hyvin tutuiksi.

Heistä tuleekin ikäänkuin perheenjäseniä. Monta vuotta kuuntelin Turun Radiota paikallisuuden ja ah niin ihanan turun murteen takia. Viime aikoina autossa yksin ajaessa kuuntelen pelkästään Radio Aaltoa ja varsinkin hillitöntä aamun Dynastiaa.

Päätän että laitan nyt heti radion päälle. Samassa ateljeen täyttää rosoinen country-henkinen ...they called me a wild rose.... ja aivan välittömästi pään sisällä visualisointi alkaa. Kuvia tulvii mieleeni ruusuista, sävyistä, yksinäinen villiruusu ja sommitelma on jo täydessä vauhdissa kunnes....sammutan radion.

Pääni täynnä ruusuja tajuan miksi on ollutkin parempi ilman musiikkia. Liikaa ideoita on vain liikaa.

Silloin kun olen kärsinyt niistä "minusta ei ole mihinkään"- päivistä ja tunnetiloista, musiikki on ollut nostajani ja lähes kuolleista herättäjäni.

Minulla on pitkä lista synkkyydestä valoon -biisejä ja se lista on todella laidasta laitaan .Mutta yksi parhaista on -uskokaa tai älkää-Popedan 20centtiä! Siinä on jotain sanoinkuvaamattoman järeää, alkuvoimaista ja energisoivaa, kun Pate raspaa ...kun on pohjalla näin suunta ainoa on ylöspäin.....! Ja se toimii!

Kappaleet jotka antavat voimaa ovat erikseen ja ne joista syntyy maalauksiin ideoita, ovat erilaisia.

En ala kaikkia luettelemaan nyt tässä, mutta joidenkin teosten nimissä on jo vihje kappaleeseen tai joskus maalaus vain soi.

Tähän tulevaan timanttiteemaan en ole moneenkaan teokseen aiheita ottanut suoranaisesti musiikista, mutta jollain tavalla sana timantti assosioituu ihmisten mielissä jännällä tavalla. Minulta nimittäin kysyttiin tuleeko näyttelyyn Marilyn-aiheista teosta. Onhan, Diamonds are a Girl best friend, timanttinen klassikko...No paljastin sen verran, että Marilyn-nalle kuuluu näyttelyyn ja timanteilla koristeltuna. Ja kyseinen biisi on toisellakin tapaa mukana, mutta sitä en paljasta vielä!