BLOGINI - VIHDOINKIN TOTTA !

Johanna Oras -Taiteen alttarilla

Blogin alkusanat

Vihdoinkin blogini on siis totta. Monesti tätä on minulle ehdotettu ja paljon toivottu.

Ystäväni Hanna Kaarina sai minut vakuutettua ,että blogin kirjoittaminen pitää ehdottomasti aloittaa nyt. Monta näyttelyä ja tapahtumaa on tulossa ja olisi hyvä päästä kurkistamaan taiteilijan mietteisiin sekä  siihen salattuun, pyhään ja mystiseen inspiraatioon ja saada kuulumiset suoraan ateljeesta.

Vuorottelemme Hanna Kaarinán kanssa, jolloin te, lukijat pääsette sukeltamaan sekä taiteilijan että galleristin maailmaan.

Kevät on jo pitkällä ja valo tulvii hulluna ateljeehen ja työpäivät venyvät pitkiksi. Olen niin täynnä kevättä, että keho ei ihan pysy mukana. Välillä huomaan istuvani jakkaralla niin pahasti, että jalka on puutunut tunnottomaksi tai vasen käsi on jäykistynyt outoon asentoon maalausrätin ympärille. Vasen käteni on nimeltään rättikäsi ja oikea on.. niin siis..maalauskäteni.

Näyttelyvalmistelut ovat jo pitkällä, teemat ovat selvillä ja kokonaisuudetkin jo hanskassa, mutta varsinainen uurastus on alussa .Teokset täytyy kuvauttaa, kehystyttää, ryhmittää, luetteloida, pakata jne.

Onhan toki sitä maalaamistakin vielä jäljellä...sillä normaalisti inspis on sellainen mitä ei helposti pysäytetä. Ei toisaalta uskallakaan, koska sen takaisin saaminen voi joskus olla tuskaisaa.

Maalaan Kosken ateljeessani juuri nyt (tai juuri nyt kirjoitan...hah hah) ja nautin sopivasta lämpötilasta. Täällä on nimittäin pönttöuunit, joissa on sähkövastukset, jotka reagoivat hitaasti muutoksiin. Ateljeenihan on vanha luokkahuone ja täällä on säilynyt  myös opettajan koroke - siihen astelen joskus ja kuvittelen, että luokka on hiljaa ja kuuntelee, mitä suurella taiteilijalla on sanottavanaan!

Kevättä on siis ilmassa...Omat mietteeni hulmuavat kuin tukka kevättuulessa. Siis laidasta laitaan.

On hyvinkin tavallista, että taiteilija tuntee itsensä universumin parhaaksi, voittamattomaksi huippuammattilaiseksi ja taas aika ajoin sitä ryömii, kierii ja rypee pohjamudissa tuntien olonsa maailman surkeimmaksi sudinheiluttajaksi.Tähän on vain totuttava ja osattava ottaa kaikki irti molemmista ääripään tunnetiloista sekä kestettävä se keskinkertainen "kultainen"keskitiekin.

Viimeistelyn alla on toukokuussa ilmestyvä taidekirja, johon olen kerännyt materiaalia kymmenen vuoden ajalta. Välillä tekee ihan hyvää katsoa taaksepäin ja huomata missä kaikessa onkaan ollut mukana.

Kas tässä, alkufiilistelyt  ja jatkoa seuraa...